Wednesday, 21 September 2016

Syksy toi bloggarin...

Arvatkaa kuka on palannut?! Jep, täällä ollaan. Blogi on ollut kesälomalla aivan liian pitkään ja vihdoin tuntuu, että aikaa ja intoa on taas bloggaamiseenkin. Ei täällä mitään ihmeellistä ole ollut tekeillä, tavallista lapsiperhearkea vain. :D Oikein hyvää kuuluu meille tänne ruudun tälle puolelle, toivottavasti myös sinne. Töissä on erittäin kiireistä ja loppuvuotta kohti sehän vaan "pahenee". Pikkuneiti kasvaa silmissä ja oppii uusia upeita taitoja ja sanoja joka päivä. Hän on vielä syksyn kotona isin kanssa ja tammikuussa pitäisi sitten mennä tarhaan. Siitä alkaakin sitten taas ihan uusi elämänvaihe. Huh! Tuntuu, että lapsen kanssa niitä uusia vaiheita tulee koko ajan. :D


Syksy on todellakin saapunut, mutta minusta se on oikeastaan aika ihanaa. Ai, miksikö? No, vaikka siksi, että saa taas alkaa polttamaan kynttilöitä. Olen saanut istuttaa syyskukkia, kun meillä vihdoin on oma piha (parasta!!!). Ja kotiinkin saa laittaa uutta ilmettä. Jee! Kesällä halusin laittaa sohvaan valkoiset päälliset ja silloin ne olivatkin kivat, mutta viime viikonloppuna vaihdoin sohvan taas tuttuihin harmaisiin ja ne ovat kyllä niin ihanat!! Ehkä vielä vähän ihanammat nyt, kun ne olivat vähän aikaa poissa. Haluaisin vähän väriäkin olohuoneeseen, mutta hakusessa on vielä se oikea väri. Tällä hetkellä maljakossa on ihania vaaleanliloja gladioluksia, mutta niihin on vähän turha ostaa mitään yhteensopivaa, koska ne eivät kuitenkaan kauhean kauaa kestä. Ulkoa pitäisi tuoda sisälle tiettyjä kasveja mm. tummanvioletti koristeapila. Siihen voisikin ostaa jotain sopivaa, koska sen toivoisin kestävän sisälläkin. Syksyllä myös sinapinkeltainen on ihana aksenttiväri, mutta toisaalta mieli tekisi kokeilla jotain ihan uutta... Ehkä vaikka sinistä?


Olohuoneessa on edelleen tyhjä paikka seinällä, sohvan takana. En vaan löydä siihen sopivaa taulua. Haluaisin yhden ison kuvan, mutta se tuntuu olevan vähän kallis idea. Ehkä siihen täytyykin tehdä taulukollaasi? Haluaisin, että taulussa olisi väriä, mutta millä ihmeellä laitan jotain värikästä seinälle, kun koko ajan haluan vaihtaa tyynyjä yms. siinä ympärillä. Olisi varmaan järkevämpää vain tehkä musta-valko-harmaa taulukollaasi. Se ainakin sopisi kaikkeen mitä keksisin siihen yhdistellä. Ha hah! Pinterest kansiostani A Way With Words... Prints And Posters löytyy viimeaikaisia pinnauksiani, joista olen haaveillut. Löytyisikö teiltä mitään ideoita?

Ihanaa, että sain vihdoin taas kirjoiteltua tännekin vähän kuulumisia. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan ensi kerralla, lupaan etten pidä taas kolmen kuukauden taukoa. :D

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...