Loviisan Wanhat Talot

Kylläpäs oli ihanan tapahtumarikas viikonloppu. Lauantaina jouduin jättämään väliin Espoossa järjestetyn Kartanopäivän (kävikö kukaan teistä siellä?), mutta pääsin osallistumaan hurmaavaan Loviisan Wanhat Talot tapahtumaan. Loviisassa vuosittain järjestettävä tapahtuma avaa ovet tavallisten ihmisten koteihin. Valitut kodit ovat hyvin erilaisia - sekä sisustukseltaan, että valmiusasteeltaan. Osassa oli pelkkä seinät ja katto ja toiset oli sisustettu viimeiseen silaukseen asti.
 
Olimme valinneet jo etukäteen taloja joita halusimme käydä katsomassa. Näiden joukkoon mahtui mm.Villa Hanna, joka oli myös esillä viime Talo ja Koti lehden numerossa sekä Villa Jose, joka on sekin ollut jossain lehdessä.
 
Talot olivat kaikki omalla tavallaan erityisiä ja kauniita, mutta ainoastaan viimeinen kohteemme, Kuninkaan lampi, oli kokonaisuutenakin upea. Muissa kodeissa oli paljon kauniita yksityiskohtia, mutta kokonaisuus ei säväyttänyt, ainakaan minua. Ehkä odotukseni olivat liian korkeat...
 
Talojen lisäksi Loviisassa järjestettiin viikonloppuna Vintage ja Retro-tapahtuma, Keräilymessut, Antiikkimarkkinat sekä kaupungin keskellä oleva tori oli täynnä myyjiä. Myös kaupungin sisustuskaupat olivat panneet parastaan ja asettaneet esille kauneimmat tuotteensa. Kävin näissä kahdessa ihanassa maalaisromanttisessa liikkeessä, Vanille Home ja Living Room. Voin lämpimästi suositella molempia, jos Loviisan suunnalla liikutte.
 
Ehkä tämä nyt riittää kertomuksistani. Jätä ihmeessä kommentti, jos kävit myös Loviisassa. Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia. Eiköhän katsota nyt vähän kuvia...
 
Nämä upeat mustat tuolit olivat myynnissä torilla ja musta pöytä sekä paljon sisustustavaraa Aleksanterinkadulla, sisustusliike Vanille Homen vieressä.


Oman maan salaatit kasvoivat ihanassa vanhassa kärryssä. Upea kivinen rakennus oli jonkinlainen ulkorakennus. Kyllä ennen osattiin rakentaa hienoja ja ennen kaikkea kestäviä taloja 


Omenapuut notkuivat omenoiden painosta monessa puutarhassa.
Ja tässä vielä toinenkin ihana piharakennus.  


Kauniita yksityiskohtia... 


Upea kasvihuone Kuninkaan lammen pihalla, joka muuten oli aivan upea!! Pöytä oli omenapuiden katveessa ja oksilla roikkui kauniita lyhtyjä, kukkia oli kaikkialla, piharakennuksessa oli pieni sisustuspuoti ja pihan perällä iso lampi. 


Vanille Home


Living Room

Comments

Post a Comment

Popular Posts